Matkapalvelut

Hyppää kanssamme ikimuistoiselle bussimatkalle!

Meidän oma turistibussimme, Matti, kuljettaa jopa 44 henkilöä ja toimii tarvittaessa myös invabussina. Kuljettajamme ovat palveluhenkisiä ja pyrkivät tekemään asiakkaiden matkanteon kaikin tavoin miellyttäväksi. Turvallinen, tasainen ja ympäristöä säästävä ajotyyli on kuljettajillemme itsestäänselvyys.

Voit varata bussin omalle ryhmällesi tilausajona tai osallistua valmiille matkoillemme.

    

Turistibussi Matti

matrocks_etusivu_kansi3.jpg

Turistibussi Matti

Meillä on ilo esitellä teille oma turistibussimme Matti. Matti on kuljettanut
turvallisesti jo monia ryhmiä ja tarjonnut mahdollisuuksia nauttia
matkailun huumasta, kauniista maisemista ja kulttuurista.

Matissa on yhteensä 44 paikkaa se toimii tarvittaessa myös invabussina.
Mukaan saamme kahdeksan pyörätuolin lisäksi vielä 24 kävelevää matkustajaa.

Meillä on ilo esitellä teille oma turistibussimme Matti. Matti on kuljettanut turvallisesti jo monia ryhmiä ja tarjonnut
mahdollisuuksia nauttia matkailun huumasta, kauniista maisemista ja kulttuurista.

Matissa on yhteensä 44 paikkaa se toimii tarvittaessa myös invabussina.
Mukaan saamme kahdeksan pyörätuolin lisäksi vielä 24 kävelevää matkustajaa.

Esimerkkejä matkustajakapasiteetista

Matin pyörätuolihissin mitat ovat seuraavat: Leveys 80 cm ja pituus 120 cm.

Esimerkkejä matkustajakapasiteeteista inva-ajossa:
0 pyörätuolia + 44 kävelevää
1 pyörätuoli   + 40 kävelevää
2 pyörätuolia + 38 kävelevää
3 pyörätuolia + 36 kävelevää
4 pyörätuolia + 34 kävelevää
5 pyörätuolia + 30 kävelevää
6 pyörätuolia + 28 kävelevää
7 pyörätuolia + 26 kävelevää
8 pyörätuolia + 24 kävelevää

Tässä yhteydessä pyörätuolia käyttävät henkilöt, jotka siirtyvät bussin penkkiin
matkan ajaksi ja pyörätuoli laitetaan tavaratilaan, lasketaan käveleväksi.

Pyörätuolipaikan tarvitsee vain henkilö, joka istuu koko matkan pyörätuolissaan.

Matissa on iso inva-wc ja inva-hissi.

Esimerkkejä matkustajakapasiteetista

Matin pyörätuolihissin mitat ovat seuraavat: Leveys 80 cm ja pituus 120 cm.

Esimerkkejä matkustajakapasiteeteista inva-ajossa:
0 pyörätuolia + 44 kävelevää
1 pyörätuoli   + 40 kävelevää
2 pyörätuolia + 38 kävelevää
3 pyörätuolia + 36 kävelevää
4 pyörätuolia + 34 kävelevää
5 pyörätuolia + 30 kävelevää
6 pyörätuolia + 28 kävelevää
7 pyörätuolia + 26 kävelevää
8 pyörätuolia + 24 kävelevää

Tässä yhteydessä pyörätuolia käyttävät henkilöt, jotka siirtyvät bussin penkkiin
matkan ajaksi ja pyörätuoli laitetaan tavaratilaan, lasketaan käveleväksi.

Pyörätuolipaikan tarvitsee vain henkilö, joka istuu koko matkan pyörätuolissaan.

Matissa on iso inva-wc ja inva-hissi.

    

Matrocksin matkapalvelut
Tilausajot

Tiedustele tilausajopalvelumme mahdollisuuksista ja ota yhdeyttä asiakaspalveluumme soittamalla numeroon puh. 040 554 4204 
tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen asiakaspalvelu(at)matrocks.fi

Kerro meille millaisesta matkasta on kysymys ja annamme reilun tarjouksen 48h sisällä!

Matkapaketit

Matkapaketeistamme löydät laajan tarjonnan
erilaisista mielenkiintoisista ohjatuista bussimatkoista
eri kohteisiin Pirkanmaan läheisyydessä.

Tutustu tarkemmin laajaan matkapakettivalikoimaamme!

    

Matkaehdot

Avoimissa matkoissa:

  • Matkalle ilmoittautuminen tapahtuu etukäteen puhelimitse tai sähköpostilla
    viimeistään 7 vrk ennen matkaa, ellei toisin ole mainittu.
  • Ilmoittautumisen voi perua veloituksetta viimeistään 1 vrk ennen matkaa. Muussa tapauksessa matka laskutetaan normaalisti. Äkillisissä sairaustapauksissa ota yhteys asiakaspalveluun p. 040 554 4204 / asiakaspalvelu(at)matrocks.fi.
  • Jos matkalle ei ole ilmoittautunut riittävästi lähtijöitä, pidätämme oikeuden perua matkan ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen, kuitenkin viimeistään 5 vrk ennen matkaa.
  • Pidätämme oikeuden ohjelmamuutoksiin matkoillamme.
  • Matrocks Oy ei vastaa henkilökohtaisista tapaturmista eikä matkustajan omaisuutta kohdanneista vahingoista.
    Suosittelemme matkustajia ottamaan matkavakuutuksen.
     

Matrocksin laatulupaus


Ota yhteyttä ja varaa matka!

040 554 4204 / asiakaspalvelu(at)matrocks.fi