Kun minut palkittiin 18.5.2016 Kahvila Nostalgiassa Tampereen Seudun Vuoden Yrittäjänaiseksi, olin pakahtua onnesta. Kovan kevään jälkeen, palkinto tuntui täydelliseltä. Ohessa kiitostarina yrittäjätaipaleestani tähän asti voilá!

Yrittäjyyteni alkuaskeleet on otettu jo 1980-luvulla perheyrityksen toiminnassa mukana olleena.
Isäpuolellani oli rautarakenne- ja hitsausyritys Tmi Jukka Aarnio, ja äidilläni Säde Tapanaisella Tampereen monipuolisin osto-, myynti- ja antiikkiliike Leskirouva, missä Lesken paras tavara-osastolta sai muovipussillisen tavaraa 20 markalla – ja kauppa kävi!
Ihastuin jo tuolloin huumorintajuiseen liikenaistyyliin – elämän pitää olla hauskaa, paskaa sataa niskaan pyytämättäkin!
Olen kuitenkin ollut elämässäni alusta asti valikoiva. Kun siskoni teki liiketilan puhtaanapitohommia, itseäni viehätti estetiikka ja rakastin näyteikkunoiden somistamista. Myös asiakkaiden tapaaminen oli mukavaa. Työ oli kuitenkin haastavaa, koska käytetyn tavaran skaala oli laaja ja tietämys piti olla sen mukainen.
Meitä muksuja aina hävetti myynnissä olleet Kindermunat, mutta äiti taitavana liikenaisena tiesi niiden keräilyarvon ja niin vain niitä myytiin viisi markkaa kappale.
Äiti oli tarkka aukioloajoista. Ovelle ei saanut laittaa lappua ”palaan viiden minuutin kuluttua”, tämä ei teini-Paulalle ollut aivan selvää, mutta sittemmin olen sisäistänyt tämän arvon syvälle itseeni.
Kauppa pursusi Lesken parasta tavaraa ja niinpä minä ja siskoni ystävineen päätettiin alkaa myymään sitä eteenpäin liiketilamme edessä, Rautatienkadun entisen Alkon vieressä, sekä Hämeenkadun Centrumissa, jossa toimi ennen H & M:ää kirpputorimyyntipaikkoja tarjoava yritys.
Minä ja ystävämme Haski olimme erittäin uutteria ja matkasimme lauantaisin aamun ensimmäisellä bussinumero 26:lla Peltolammilta Tammelantorille myyntihommiin.
Joskus aarteemme kaatuivat pitkin bussin käytävää, kun kuskilla oli raskas jarrujalka.
Ja joskus äitin ystävät raportoivat että siellä se Paze ja Haski nukkuivat Tammelantorilla somasti tavaroidensa takana.
Kello 5:n torivuorot olivat joskus kouluviikon jälkeen väsyttäviä.
Ja joskus ei edes saatu paikkaa ja surullisina raahauduimme takaisin kotiin. Se oli kovaa peliä se.
Meillä oli kuitenkin visio ja haave päästä matkustamaan ja oma kokeiluyrityksemmekin tuotti yhden Maltan ja Tunisian matkan, sekä matkan Lappiin.
Peruskoulun olin musiikkiluokalla. Äitini ei uskonut sisäänpääsyyni, mutta minäpä uskoin kahdeksanvuotiaan varmuudella.
Seitsemänvuotinen musiikkiluokkataival oli mainio. Rakastimme ja riitelimme. Saimme uskomattomia kokemuksia esiintymisistä ja ylipäätään rahankeruusta.
Luokkalaisemme olivat ympäri Tamperetta, erilaisista lähtökohdista. Se oli ilmiselvä rikkaus.
Tänä päivänäkin pidämme tiukasti yhteyttä toisiimme. Ja tammikuinen luokkakokous oli syy liittyä vihdoinkin Facebookkiin (:
Olin lapsena elohiiri. Äitini ei yhtään tykännyt pelaamisesta ja tytär vaan aina jaksoi jankata pelaa, pelaa, pelaa.
Suuntasin tämän energiani erilaisiin harrastuksiin. Motivaatiot olivat kohdallaan, kun matkasin läpi Tampereen harkkoihin, Peltsulta Olkahisiin asti.
Uskon, että koska olen saanut matkustaa itsenäisesti pitkin Tamperetta jo 9-vuotiaasta lähtien, on antanut minulle rohkeutta, ongelmanratkaisukykyä ja uskoa siihen, että erilaisista tilanteista selviää.
Tiesin myös jokaisen julkisen kellon sijainnin, sillä en voinut käyttää rannekelloa, koska olin niin vauhdikas, että jokainen hankittu kello joko hajosi tai hukkui.
Silloin kun kellot olivat rikki, kysyin rohkeasti kelloa muilta kanssakulkijoilta. Olen aina uskaltanut avata suuni ja jutella vieraille.
Musiikkiluokan keskiarvo oli tosi korkea, ja itse kuuluin luokan surkeimpiin vähän alle kahdeksan keskiarvolla.
Olin monessa asiassa hyvä, mutta minulla ei ole koskaan ollut erityislahjakkuutta, jota jalostaa ammattitaidoksi tai elämää ohjaavaksi harrastukseksi.
En halunnut lukioon, joten jouduin käymään kymppiluokan, koska lähihoitajakouluun pääsi vasta 17-vuotiaana.
Olin tosi onnekas, kun pääsin taide- ja ympäristöpainotteiselle pilottiluokalle opiskelemaan sosiaali- ja terveysalan perusopintoja. En ole koskaan ollut sisar hento valkoinen, eikä haavanhoito kiinnostanut.
Valmiina lähihoitajana, 1999, projektityöstä ja taiteellisesta työotteesta innostuneena hain jatko-opintoihin Seinäjoen ammattikorkeakouluun opiskelemaan sosiokulttuurista työtä. Työtä sosiaalialan asiakasryhmille kulttuurin keinoin kuulosti omalta.
Valmistuin työttömäksi kulttuurityöntekijäksi 2003 monen muun työttömän seuraksi. Virallinen nimike Medianomi AMK, kulttuurituotannon koulutusohjelma.
Tämä tyttö ei työttömäksi sovellu, joten jatkoin opiskeluaikaisessa työpaikassani Makuunissa. Sieltä sain hyödyllisiä taitoja käytettäväksi tänäkin päivänä. Muun muassa numeroiden näppäily onnistuu silmät kiinni, kun Makuunissa sai työkseen näppäillä elokuvien numeroita koneelle. Siellä tutustuin myös ensimmäiseen sähköiseen asiakasjärjestelmään.
Makuuni oli uusi Seinäjoella ja sain paljon hyvää kokemusta, kun pääsin tekemään työtä ensimmäiseksi valitun työntekijäryhmän kanssa, jo ennen avajaisia. Näin koko yrityksen kaaren.
En tietenkään tyytynyt yhteen työhön. Olin päivät Makuunissa ja yöt S-ketjun yökerho Bottonilla. Siellä taas sain hyvän näköalapaikan ravintobisnekseen.
Vaikka parhaiksi ystävikseni olivat valikoituneet Etelä-Pohjanmaalaiset ihanat henkilöt, ei alueen kulttuuri sopinut paljasjalkaiselle tamperelaiselle ja veri veti Pirkanmaalle.
Paluu Tampereelle ja usean Seamkista valmistuneen työttömän, Tampereelle muuttaneen kulttuurityöntekijän tilanne synnytti ensimmäisen oman yritykseni Kulttuuriosuuskunta Alarmin, joka Osuusyrittäjyyskeskuksen järjestämän työvoimapoliittisen koulutuksen jälkeen saatiin perusteille vuonna 2005. Yhdeksän innokasta nuorta naista pisti hösseliksi ja monen tulisen kokouksen jälkeen omistimme yhdessä Kulttuuriosuuskunta Alarmin. Alarmi tuotti erilaisia tapahtumia, tarjosi esittävää ja osallistavaa kulttuuria eri-ikäisille asiakkaille.
Itse tuotin 1700-luvun Kostia-tapahtumaa Pälkäneelle ja myin yksittäisiä kulttuuri- ja ohjelmapalveluja lapsille, nuorille ja ikäihmisille.
Itse työllistyin mukavasti osuuskunnan kautta, samalla kun työskentelin ohjelmapalveluyritys Tonoxilla aluevastaavana, sekä opiskelin matkailun ohjelmapalveluja Takkissa.
Liityimme osuuskuntana Tampereen Yrittäjänaisiin, mutta silloin vasta opettelimme toimintaa.
Niin kuin monelle osuuskuntayrittäjälle käy, halu yrittää on niin kova, että oman yrityksen perustaminen alkaa kiehtoa.
Äitini ehdotti sosiaalialan yritystä, tyrmäsin idean huonona (:
Bongasin työvoimatoimiston sivuilta ilmoituksen, missä haettiin alueelle tuetun vapaa-ajan palveluiden yrittäjää. Tapasin Extra-avustaja Sarin Jyväskylästä, joka oli yritysidean äiti. Pitkän väsytystaistelun jälkeen Sari hyväksyi minut alueen yrittäjäksi, vaikkakin koki minut liian nuoreksi (27 v.).
Olin todella iloinen, sillä tätä kautta sain yhdistää molemmat koulutukseni ja osaamiseni.
Tämä idea sosiaalialan yrityksestä piti tietenkin keksiä itse, vaikka tiedän että äitit ovat fiksuja ja liian usein oikeassa.
Perustin Tuettu vapaa-aika Extra-avustaja Paulan syyskuussa 2007 ja aloin innokkaasti haalimaan asiakkaita.
Extra-avustajan palveluihin kuuluivat avustaja-, ystävä-, ja tukihenkilöpalvelut, ryhmäohjaukset, sekä tuetut kodinhoidolliset työt.
Olin kolmasosa Extra-avustaja yrittäjäverkostoa, mikä jakoi markkinointikulut, työnohjauksen ja koulutukset – fiksua! Ja sain hyvää draivia Jyväskylän Sarilta ja Pieksamäen Eveltä.
Ensimmäistä asiakasta piti odottaa tuskaisen kauan. Mutta kun sain ensimmäisen tunnin /kk asiakkaan Nokialta, meinasin pakahtua ylpeydestä! Vanhusasiakkaissa on luonnolliset riskit ja asiakassuhteemme jäi lyhyeksi asiakkaan poismenon myötä.
Samalla aktivoiduin Tampereen yrittäjänaisissa, pääsin tapahtumatoimikuntaan ja sittemmin hallitukseen.
Yksi tärkeistä tapahtumista oli vuonna 2008 järjestetty Verkkosukkaristeily, joka oli onnistunut, paljon yrittäjänaisia koonnut matka. Siellä syntyi ensimmäiset yhteistyökumppanuudet ja ystävyydet yrittäjänaisiin.
Samaan aikaan alkoi yrityksessä kunnon draivi ja sitä myötä tulojen kasvu. Kun ensimmäinen siivu starttirahaa oli käytetty ja sen osuus laski toisen osan ajaksi, pärjäsin jo jotenkin. Kun starttiraha loppui kokonaan, sain toimeentuloni tulorahoituksesta. Työ oli huippua!
Vuonna 2009 päätin palkata ensimmäisen työntekijäni, ihanan Elinan. Elina teki keikkalaisena töitä niin, että yrittäjäkin sai joskus vapaata ja pääsi ensimmäiselle lomalleenkin. Yrittäjämäiseen tapaan piti lähteä pakoon kauas Ameriikkaan. Myöhemmin Elina lähti kokoaikaisen työn perässä muualle, mutta palasi taas vuonna 2015 takaisin, jes!
Liikevaihto näytti hyvältä, rapiat 60 000€.
Vuonna 2010 jouluna raskaustesti näytti plussaa ja alkoi hillitön pohdinta siitä, mitä kannattaa tehdä. Laittaa yritys kiinni vai ottaa armoton riski ja palkata äitiysvapaiden ajaksi kokoaikainen työntekijä?
Samaan aikaan opiskelin yrittäjän ammattitutkintoa ja keskeisenä kehitystehtävänä oli löytää ratkaisu lisääntymisen tuomaan ongelmaan.
Päätin ottaa riskin. Otin rohkeana vielä 10 000 kehitysrahaa Finnverasta. Tavoitteena pitää työntekijä myös äitiysvapaiden jälkeen.
Sen jälkeen oma tulotasoni on hiljalleen tippunut miinusmerkkiseksi.
Vuosi 2011 oli äärimmäisen onnen ja surun vuosi, minkä tapahtumat ovat pohja sille, mikä tänä päivänä olen.
15.9.2011 oli esikoiseni laskettuaika. Olin edellisenä iltana jutellut tärkeimmän mentorini ja ystäväni Extra-avustaja Sarin kanssa puhelimessa pitkät pätkät.
Laskettunapäivänä keittelin iloisesti keittoa uudessa talossamme, keho turpeana ja maha bingottaen, olin tosi onnellinen (tästä on hauska videotallenne olemassa btw).
Samana päivänä sain elämäni inhottavimman puhelun. Sari oli kadonnut. Eihän se voinut olla totta, juurihan olin jutellut hänen kanssaan puhelimessa.
Sain myös puhelun poliisilta ja käskyn saapua kuulusteluun. Kerroin että riskissä voi olla synnytys poliisilaitoksella, mutta Sarin kanssa viimeisen puhelun puhuneena, olin tärkeä todistaja ja minua vaadittiin paikalle.
Kolme päivää elättelimme toivoa, että Sari oli väsähtänyt ja paennut kaikkea vastuuta jonnekin.
Niin ei ollut vaan Sari löydettiin murhattuna kolmen päivän päästä.
Jouduin äitiyspolille synnytyksenkäynnistämiseen. Olin nukkunut huonosti edelliset yöt. Käytävillä kulki äitejä iltalehtien etusivut Sarin murhasta kirkuen, media alkoi soittelemaan linjat kuumina ja meidän oli pakko sulkea puhelimet ja merkata itsemme ”salaisiksi” sairaalan järjestelmiin.
Synnytys oli tilanteesta johtuen sen mukainen.
Mutta mikä ihana Santeri-poika meille syntyikään. Soma terapiavauva.
Tapahtunut oli Sarin henkilökohtainen tragedia, mutta koska hän omisti yrityksemme nimen ja toimintaoikeudet, jota perikunta nyt hallitsi, tilanne aiheutti erinäköisiä ongelmia.
Olin juuri hankkinut Finnveran rahalla markkinointiin tavaraa. Ne kaikki piti heittää pois, kun yrityksen promokuvissa oli Sari.
Koska kyseessä oli murha, se aiheutti sen että kaikki asiat olivat seisahtuneena niin kauan, kun saatiin päätöksiä oikeudelta ja lupia poliisilta.
Sain myös käskyn saapua oikeuteen todistajaksi. Vauva kainalossa Jyväskylään.
Asia oli syvemmin läsnä vuoteen 2013 saakka, kun matkustin kahden lapseni kanssa Jyväskylän Hovioikeuteen. Kun tuomio annettiin, eikä korkeimpaan oikeuteen valitettu, alkoi paranemisprosessi.
Perikunnalta, eli Sarin pojalta saatiin oikeus jatkaa toimintaa.
Ja sydämessä oli neuvonantajana maailman paran bisnesenkeli Sari.
Koska olin jo 30 +, päätimme mieheni kanssa pitää avoimet ovet uusille lapsille.
Vuonna 2012 syntyi ihana Isla ja 2014 duo täydentyi trioksi, kun perheeseen syntyi Tove-tyttö.
Vuonna 2011 tapahtumien jälkeen haaveilin jälleen kulttuurisesta työstä, sekä siitä että saisin hyödynnettyä työssäni matkailuopintojani. Kaipasin yksilötyön rinnalle myös ryhmätyötä.
Mieheni Akseli oli aina sanonut ettei ikinä rupea yrittäjäksi.
Taksirenkinä mieleen oli kuitenkin hiipinyt kuljetusalan yrittäjyys. Kiitos sulkutaksilakien, se ei ollut kohdallamme mahdollista, joten Akseli ehdotti minulle bussiyrityksen perustamista. En miettinyt sekuntiakaan riskejä, näin vain mahdollisuuksia ja huusin joo!
Vuonna 2012 syntyi Matrocks Oy. Taustasta johtuen päätimme hankkia ensimmäiseksi bussiksemme esteettömän linja-auton, mikä osoittautui hengissä säilymisoivallukseksi sairaalloisen kilpaillulla alalla.
Vuonna 2014 yhdistimme yritystemme palvelut yhden yhtiön alle. Vuosi 2015 oli opettelun vuosi meillä ja henkilökunnalla. Niin paljon muutoksia ja kasvua tuli kerralla.
Kun Susan soitti torstaina 21.4.2016 Akseli istui laskujen ympäröimänä alakerrassa ja minä olin yläkerrassa levittänyt kotitoimistomme hyllyjen sisällön lattialle. Oli alkanut kaikkien näiden vuosien nostalgiasiivous. Olin jo aika tunteikkaassa tilanteessa valmiiksi.
Olin niin onnellinen puhelusta, että tirautin kyyneleen ensimmäistä kertaa aikoihin.
Tämä oli täydellinen hetki syvästi arvostamalleni palkinnolle.
Juuri viime viikolla saimme kirjanpitäjältämme alkuvuoden tulokset, jotka näyttivät plussaa – olemme kannattava yritys, huoh, huh ja vau!
Katsaus tulevaisuuteen.
Kun saamme laskut balanssiin ja tulorahoituksen pidettyä vähintäänkin samana, tulevaisuus näyttää hyvältä.
Haluamme olla toimialojemme uranuurtaja ja suunnannäyttäjä. Haluamme että kymmenen vuoden päästä meidät tänä päivänä kilpailutuksista hylänneet kivikautiset sosiaalijohtajat myöntävät, että Matrocks oli oikeassa jo vuonna 2015, ha!
Pöytälaatikossa odottaa mahtavia, uusia liikeideoita ja palan halusta heittäytyä uusiin haasteisiin. Haluamme luoda Suomeen uusia työpaikkoja. Emme halua kasvaa kasvamisen ilosta, vaan kasvamme, jos oikeat henkilöt sattuvat kohdalle ja heidän osaaminen natsaa meidän haaveisiin. Haluamme synnyttää pitkäaikaisia työpaikkoja ammattitaitoisille moniosaajille, joilla on rohkeutta katsoa peiliin ja ymmärrys pienen yrityksen hyvistä ja huonoista puolista, sekä halu vaikuttaa.
Meillä on upea, motivoitunut, heittäytyvä henkilökunta, joka pysyy ja palaa, jos käy välillä jossain muualla opiskelemassa tai työskentelemässä. Toivoakseni se kertoo, että firmassa on hyvä draivi!

 
Faktaloota Vuoden Yrittäjänaisesta 2016:

Paula Kerola, 35
Mielekkään vapaa-ajan mahdollistaja
Matrocks Oy, Pirkanmaan Extra-avustajat
Tuetun ja esteettömän vapaa-ajan palvelut: Tilausajot, esteettömät tilausajot, matkat, ohjelmapalvelut, sekä avustajapalvelut.
Suurimmat asiakkaat ovat on Tampereen kaupungin omaishoito ja kulttuuripalvelut, kolmas sektori, sekä erilaiset asumisyksiköt ja päivätoimintakeskukset.
Vuonna 2012 liikevaihto oli 40 000 €, tänä vuonna tavoittelemme 400 000 euroa.
Työllistää noin seitsemän henkilöä.
Yrittäjänä 11 vuotta
Kokemusta osuuskunnasta, toiminimestä ja osakeyhtiöstä
Aktiivitoimija Tampereen seudun yrittäjänaisissa ja Pirkanmaan Yrittäjissä, elämäntilanteen mukaan. Ollut hallituksessa ja toimikunnissa vuodesta 2007.
Yrittämisen ja perheenyhdistämisen edunvalvonta-asiat tällä hetkellä vaikuttamistyön keskiössä.
Vaikutan omien toiminta-alojemme kulttuuriin, kehitän aloja olemalla aktiivinen joka suuntaan.
Toimin Pirkanmaan Yrittäjien kilpailu- hankinta-asioiden valiokunnassa 2015.
Toimin Pirkanmaan Yrittäjien nimikkoyrittäjänä kansanedustaja Ilmari Nurmiselle 2016 –
Haluan digitaalisen Suomen, jossa aikaa ei mene turhuuksiin.
Perheyrittäjäperheeseeni kuuluu Akseli-aviomies, Santeri 4, Isla 3, Tove 1 ja perheessä 100 päivää vuodessa viettävä hoitolapsi 13, sekä Kasa-katti, Hämeenkyrön suurin hiirenloukku.