Työharjoittelijamme Ida esittäytyy!

Olen Ida ja opiskelen toista vuotta matkailupalveluiden tuottajakasi Tredussa Tampereella. 

Mitä minä teen Matrocksilla? Olen harjoittelija matkailupalveluiden puolella, missä minun olisi tarkoitus luoda, ohjata ja suunnitella matkoja kaikille esteettömästi ja ennen kaikkea viihtyisästi! 

Kuukauden aikana on tullut tutuksi niin talo sekä sen mahtava ja erilainen työntekijäporukka että Matti-bussi. 

Olen päässyt jo suunnittelemaan omaa matkaani, kirjoittamaan blogia, laskenut kilometrejä bussimatkoille sekä päässyt mukaan edustamaan Matrocksia Apuvälinemessuille. 

Työ painottuu aika paljon etätehtäviksi, etenkin kun käyn samalla koulussa teoriatunneilla, mutta silti olen päässyt jo ottamaan oman jakkaran käyttöön toimistollakin. 

Heti harjoittelun alussa pääsin tositoimiin eli messuille esittelijäksi! Se jos joku oli mahtava kokemus, messuilla itsessään sain tutustua Matrocksin tuotteisiin ja palveluihin parhaiten sekä työkavereihin, joihin ei aina ehdi törmätä toimistolla, sillä koko Matrocksien työ on vauhdikasta ja liikkuvaa! 

Rakastin messutunnelmaa ja etenkin sitä ilonkiljahduksien määrää kun, Matrocks voitti Esteetön Suomi -palkinnon Emilian luotsaaman Mainio asenne -koulutuksen ansiosta. Messuosasto täyttyi uteliaiden vierailijoiden katseista ja kysymyksistä, kun palkinto ja kunniakirja tupsahtivat osastollemme. 

Messut toi myös tutuksi monet Matrocksien yhteistyökumppanit, esimerkiksi Katan vetämän Aira.S.Amulinin sekä tutustuin Marjaan voimamatkalla joka oli rentouttava mielikuvaharjoitus messuhallin hälinässä. 

Paljon on opittavaa ja koettavaa Matrocksien kanssa, mutta hyvään alkuun ollaan jo päästy. Kiitos siitä työtovereille.   

Kiitos ja kumarrus, Ida kuittaa!