#
Me Matrocksilla haluamme edistää asiakkaiden mahdollisuuksia mielekkääseen arkeen ja vapaa-aikaan. Matrocks-sanomien sivuilta pääset katsastamaan kuulumiset ja vilkaisemaan mitä kaikkea meillä on menossa. Toivotamme kaikki tervetulleiksi mukaan toimintaamme, ollaan yhdessä aina yhtä kokemusta rikkaampia!
Meille mielekkyys on ennen kaikkea asennetta. Se on sitä, että tarvittaessa ylitetään rakenteelliset haasteet, etsitään hyviä toimintatapoja yhdessä, ja pidetään huolta toisistamme, sekä kehitetään joskus luoviakin tapoja tehdä asioita. Tältä pohjalta luodaan toimintaa, johon kaikilla on mahdollisuus osallistua, ja tämän pohjalta pidämme myös tilattavia Mainio asenne-koulutuksia, joiden tavoitteena on lisätä tietoisuutta asenteellisesta esteettömyydestä.
Toivottavasti sinäkin löydät ryhmällesi tai itsellesi meidän palvelukokonaisuuksistamme oman juttusi! Matti-bussimme kuljettaa ryhmäsi matkalle tilauksesta. Tarvittaessa sieltä löytyy sekä inva-wc, että paikkoja 8 pyörätuolille. Kaikille avoimet matkapakettimme taas tarjoavat kaikille saavutettavia elämyksiä eri puolella Suomea. Tuotamme myös kulttuurintäyteisiä ohjelmapalveluita eri kohteissa niin livenä kuin etänäkin. (Ja jatkossa meille on saapumassa uusi bussi! Tästä jaamme tietoa myöhemmin.)
Palvelukokonaisuuksiemme lisäksi olemme osa Tampereen hyvinvointia tukevaa verkostoa, ja tuemme asiakkaiden vapaa-aikaa ja arkea myös yksilöllisesti omaishoidon vapaiden, ammatillisen tukihenkilötoiminnan, päivätoiminnan, perhetyön ja tuetun asumisen muodossa. Saat meidät mukaan avuksi arkeen, keksimään tekemistä, ja tukemaan juuri sinun arkeasi ja hyvinvointiasi. Tehdään yhdessä elämästä mielekästä ja pidetään lippu korkealla!
P.S. Tuu käymään kahvilla meidän tiloissa Klingendahlilla. Ja hei nyt tarkkana, sielläkin on kaikkea kivaa tiedossa!
Kirjoittajana mielekkään vapaa-ajan mahdollistaja ja ohjaaja Tiiu, joka on kulkenut jo pitkän polun matrocksina, ja jonka missio on luoda parempaa arkea siakkaan jaksamisen tueksi
Julkaistu 31.10.2022.