Tuulia on Matrocksin monitaituri. Hän osaa ohjata vaativammatkin asiakkaat ja luo iloa työyhteisöönsä.

Osallistuin Helsingin seminaariin,  jossa esiteltiin mm. Jotta kukaan ei jää yksin -hanke,  kohtaamisia autismikirjon aikuisille ja Vuorovaikutuksen tukeminen.  Seminaarissa tuli esiin monta mielenkiintoista tietoa,  joita haluan jakaa.

Eräs luennoitsija antoi mielenkiintoisia vinkkejä ryhmän vetämiseen.  Ensimmäinen vinkki oli herkän aiheen käsittelemiseen. Kun otetaan missä tahansa ryhmässä puheenaiheeksi seksuaalisuus,  tietovisa on hyvä työväline kynnyksen madaltamiseen.  Osallistujat jaetaan pienryhmiin, joissa jokaisessa on ohjaaja. Tietovisan vetäjä on erikseen. Kun seksuaalisuuteen liittyvä kysymys on esitetty, pienryhmissä pohditaan vastausta ja lopuksi kaikkien kanssa käydään ryhmien vastaukset läpi.

Toinen vinkki oli yhdistävän kysymyksen esittäminen. Esimerkiksi yhdistäviä kysymyksiä voivat olla “Ketkä ovat tulleet tänään autolla?”, “Ketkä ovat tulleet kävellen?” tai “Ketkä ovat nousseet väärällä jalalla sängystä?”. Osallistujat voivat vastata nostamalla käden, tömistelemällä tai jollain omalla tavalla.

Vinkkejä oli lisää.  Seuraavan toiminnan voisi nimetä janavalintakysymyksesksi. Huoneeseen on aseteltu jollain tavalla kaksi päätyä, jotka muodostavat yhden janan. Se voi olla vaikka kaksi vastakkaista seinää. Vetäjä kysyy kysymyksen, johon on valmiiksi aseteltu vastauksesi kaksi ääripäätä, esim. kyllä tai ei. Kysymyksen jälkeen osallistujat liikkuvat mielestään sopivaan kohtaan janaa. Kysymys voi olla vaikka “Tänään on sateinen sää kyllä vai ei?”. Joidenkin mielestä sen päivän sää on mainio, he voivat asettautua kyllä-puolen päätyyn. Kun taas joidenkin mielestä sen päivän sää on pikkuisen kurja, he voivat asettautua ei-puolen ja keskipisteen väliin. Vetäjä voi tehdä lisäkysymyksiä tässä vaiheessa. “Miksi olet juuri siinä kohtaa janaa?” tai jotakin muuta syventävää. Joskus vetäjä voi ohjata keskustelemaan osallistujia keskustelemaan valitseman jananpisteen lähellä olevien kesken.

Oli myös vinkkejä kohtaamisen harjoitteluun. Osallistujat kävelevät huonetta satunnaisesti. Osallistujat ojentavat kättä tai jotain kehon osaa, jos haluaa kohdata vastaantulevan ihmisen. Kätellään tai laitetaan vastakkain valittu kehonosa, jos vastaantuleva ihminen myös ojentaa käden tai sen kehonosan. Vetäjä voi vaihtaa säännön, että “katseet kohtaavat”. Jos katseet kohtaavat vastaantulijan kanssa, pidetään katseet yhteen pitkäksi ajaksi, jos pystyy. Sitten kysytään toisiltaan “Mikä sai sinut osallistumaan?” Kaikki nämä tehdään oman mukavuusalueen mukaan. Saa kieltäytyä mistä tahansa, olla ojentamatta kättä tai olla kommentoimatta mitään. Tärkeätä on, että yritetään kohdata toinen ihminen.

Muita harjoitteluja olivat halaamisen harjoittelu, jossa halattiin nallekarhua tai vapaaehtoista henkilöä. Nauramisen harjoittelussa vetäjä nauraa eri tavalla ja osallistujat matkivat häntä. Oli mielenkiintoista nähdä niin monenlaisia eri tapoja vetää ryhmätoimintaa. Luennoitsija antoi myös yleisiä vinkkejä ryhmän vetämiseen. Vetäjällä kannattaa olla rohkeus hallita puheenvuoron pituutta. Muuten yksi henkilö saattaa puhua liian kauan, ja muille ei riitä puheenvuoron aikaa. Mikin pitäminen voisi esimerkiksi olla hyödyllistä. Lisäksi vetäjän kannattaa päättää kiittämiseen sääntö itselle. Jos vetäjä haluaa kiittää osallistujia puheenvuorostaan, se täytyy tehdä kaikille osallistujille ilman poikkeuksia. Samoin, jos haluaa olla kiittämättä, vetäjä ei voi kiittää ketään puheenvuorosta. Joko vetäjä kiittää kaikkia tai ei yhtään. Muuten tulisi helposti eriarvoisuuden tunnetta osallistujille. Lopuksi vetäjän kannattaa pyytää palautetta ryhmätoiminnastaan. Palautteita voi hyödyntää seuraavaan toteutuksen parantamiseen.

Toinen luennoitsija puhui autismikirjon ihmisen tuesta vuorovaikutuksessa. Otsikkona oli “Vuorovaikutuksen tukeminen, voimauttava/OIVA vuorovaikutus”. Hän esitti ensin kysymyksen “Mitä vuorovaikutuksen tukeminen on?” Pohdin itsekin muitten kuuntelijoiden kanssa, mitä se käytännössä tarkoittaa? Onko se kädestä pitämistä tai kuuntelemiseen keskittymistä? Luennoitsijan vastaukset olivat mm. vastavuoroista, yhteistä ja usein myös yhteisöllistä toimintaa, yhteisen ilon tuottamista

vahvistaa kumppaneiden taitoa ja halua olla vuorovaikutuksessa.

Viimeisestä määritelmästä luennoitsija kertoi, että kokemus positiivisesta ja onnistuneesta vuorovaikutuksesta vahvistaa halua olla vuorovaikutuksessa. Tämä on mielestäni totta. Muistan kuinka innostuin englannin kielen harjoittelemisesta, kun keskustelu alkoi vähitellen muodostua vaikka aluksi puhe oli yksitoikkoista. Se motivoi minua oppimaan lisää sanoja, koska halusin olla lisää vuorovaikutuksessa englanniksi.

Luennoitsija esitti vuorovaikutuksen tärkeän muistisäännön, joka oli LOVIT.

L - läsnäolo

O - odottaa

V - vastaa

I - ilmaisun mukauttaminen

T - tarkasta/tarkenna

Tässä tulee esiin kaikki asiat, joilla voi kehittää omaa vuorovaikutustaitoa. Läsnäololla viestitään toiselle, että minä olen tässä sinua varten ja kuuntelen sinua. Tällöin toiselle syntyy turvallinen olo, ja puhuminen helpottaa usein.

Odottaminen on avain monesti vuorovaikutuksessa. Vaikka toinen on kysymyksen jälkeen hiljaa, ei välttämättä kannata heti tehdä lisäkysymyksiä. Joillain voi kestää ajatusten jäsentely monta minuuttia. Tällöin lisäkysymys keskeyttää hänen jäsentelyn tai pohdinnan. Puhumattakaan puheenvuorosta. Jos jollain on lause kesken, on odotettava ja kuunneltava lause loppuun ennen kuin alkaa itse puhumaan.

Vastaaminen on usein toisen kysymykseen vastaamista. Kuitenkin toisen sanomiseen voi vastata vaikka lause ei olisi kysymys. Voi esimerkiksi katsoa silmiin ja nyökytellä, kun toinen on puhumassa. Tai voi myös toistaa, mitä toinen sanoo. Näin viestitään toiselle, että on läsnä ja kuuntelee.

Ilmaisun mukauttaminen on tärkeä, jotta toinen ymmärtää viestin. Joillekin kuvakortit ovat helpompia ymmärtää, kun taas joillekin viittomakielet ovat sujuvampia. Sanojen valinta vaikuttaa myös joillekin. Lyhyet ja ytimekkäät lauseet menevät hyvin perille joillekin, ja jotkut ymmärtävät paremmin loogisia selityksiä. On tärkeätä mukauttaa ilmaisua sen toisen ihmisen osaamisen ja mukavuuden mukaan, jotta vuorovaikutus onnistuu.

Tällöin on tärkeätä tarkistaa ja tarkentaa. Jotta voi olla varma toisen ymmärryksestä, on tarkistettava menikö oma viesti perille. Olettaminen on yksi suurimmista riskitekijöistä, ettei vuorovaikutus onnistu. Minulla oli eräs asiakas, joka vastasi kyllä/ei-kysymyksiin aina kyllä. Jos häneltä täytyi tarkistaa ymmärsikö hän oikein, täytyi kysyä avoimia kysymyksiä. Esimerkiksi jos selitän ensin, että avaimet täytyy säilyttää repussa, en voi kysyä “Ymmärsitkö, mitä sanoin?” Tällöin voi kysyä “Missä avaimet täytyy säilyttää?” Jos asiakas on ymmärtänyt selityksen, hän vastaa “Repussa.” Muulloin on selitettävä sama asia uudestaan tai eri tavalla.

Toinen hyvä keino kehittää vuorovaikutustaitoa oli videoiminen. Videoidaan aito vuorovaikutustilanne ja katsotaan omaa osaamista videosta. Tärkeätä on keskittyä enemmän asioihin, jotka onnistuivat. Saattaa helposti keskittyä kehityskohtiin enemmän, mutta osaamiseen keskittymällä voi kehittää itseä positiivisen kautta. Kehityskohtiin keskittyminen todennäköisesti lannistaa ja hidastaa kehitystä.

Helsingin seminaarin luennoitsijan kertomat tiedot olivat hyödyllisiä erilaiseen käyttöön. Tietovisalla voisi avata keskustelua muihinkin arkaluonteisiin aiheisiin kuin seksuaalisuus. Autismikirjon ihmisen vuorovaikutuksen tukemisen vinkit voi hyödyntää kaikkiin vuorovaikutustilanteisiin. Toivon, että tässä tekstissä poimitut vinkit hyötyvät jollain tavalla lukijoiden arjessa.