Bloginkorkkaus on pitkä prosessi.

Aiheen valinta sinänsä oli helppoa. Tämä blogikirjoitus käsittelee esteettömyyttä.

Mutta kuinka paljon esteitä prosessissa kohtasinkaan!

Aikaeste (pitää pestä pyykkiä, laittaa ruokaa, lämmittää sauna), kompastuseste (sormi tuli kipeäksi, kun yöllä vessaan mennessäni kompastuin leikkiankkaan, jonka joku lapsista oli toivoakseni tahattomasti jättänyt makuuhuoneemme oven eteen. Samalla kun ankka alkoi laulaa lallatustaan niin että hirsitalo raikui ja neljä nukkuvaa käänsi tuhisten kylkeä, minä kirosin Padisormeni kohtaloa), henkinen este (en pysty, en osaa, olen huono), noloeste (annanko minäkin sieluni somelle, mihin se saattaa johtaa).

Useimmiten suurin este oli kuitenkin se, että kolmevuotias esikoiseni katseli niin harmonisen paikallaan Kinder-munan aukaisuvideoita, etten tohtinut häiritä. Ja illalla Padin akku oli tyhjä.

Nyt vasta ymmärrän, että oma ajatteluni oli kovin esteellistä ja olin fakkiutunut Padin käyttöön blogin kirjoittamisessa. Vasta nyt tajusin, että myös kynällä voi kirjoittaa paperiin. Missä vain, koska vain. Ilman pelkoa teknisestä akun loppumisesta.

Loppujen lopuksi kaikessa esteettömyydessä on kyse vain ajattelustamme ja ajattelemattomuudestamme. Itse rakennamme elämän esteet itsellemme ja muille.

Tarvitaan tahtotila, minkä itse tavoitin luopumalla sisäisistä esteistä ja tekosyistä.

Toteuttajana voi toimia kuka vain oman osaamisensa ja intonsa puitteissa.

Kippis – blogi on korkattu!