'

Nimeni on Kaisa, ja tämä on miun tarinani.

Jo 7-vuotiaana tiesin haluavani olla parturi-kampaaja. Letitin ystävieni hiuksia aina kuin mahdollista.  Jossain vaiheessa lääkärit sanoivat, että se ammatti jäisi haaveeksi allergioiden takia. Opiskelin itseni Savonlinnassa kosmetologiksi, mutta puolessa välissä sitä opintoja tiesin, etten koskaan tulisi niitä töitä tekemään. Niinpä hain hiusalalle lääkärin sanoista huolimatta. Suoritin parturi-kampaajan perustutkinnon kahdessa vuodessa, suurimmaksi osaksi työharjoittelussa. Pyörittelin mielessäni unelmia omasta liikkeestäni. 

Heti valmistuttua sain töitä Tampereelta ja muutin tänne. Työskentelin pari vuotta parturi-kampaajana palkallisena, kunnes miut irtisanottiin. Kauan en ehtinyt olemaan tyhjän päällä, kun löysin uuden työn vuokratuoli-yrittäjänä. Suuret unelmat mielessäni lähdin siihen karuselliin. Viiden kuukauden jälkeen burn out oli tosiasia, oli pakko lopettaa. Samalle keväälle osui polven tähystys, joten olin pakotettu olemaan toimeettomana kotona. Masennus hiipi arkeeni. Tuntui, että elämällä ei ollut enää annettavaa miulle. En tiennyt mitä tahtoisin tehdä ”isona”. Ystävä ohjeisti minuu menemään Nuorten Talolle juttelemaan, niinpä varasin ajan tapaamiseen henkilön kanssa, joka auttaisi minuu keksimään, mitä tehdä elämälläni. Puoli tuntia keskusteltuamme hän kysyi, olenko ajatellut nuorten parissa työskentelyä. Enpä ollut…

Aloitin työkokeilun Tyttöjen Tuvalla, ja sieltä se innostus ja palo löytyi! Puoli vuotta työkokeilua, ja suunnitelma oli valmis: muuttaisin Hyvinkäälle ja haen Humanistiseen ammattikorkeaan opiskelemaan yhteisöpedagogiksi! Hyvinkäälle muutto toteutui, koulupaikka jäi haaveeksi. Masennus alkoi jälleen hiipimään. Hyvä ystäväni asui Hyvinkäällä naapurissani, joten pysyin sosiaalisena enkä jäänyt kotiin murjottamaan. Toinen ystäväni löysi työkkärin sivuilta ilmoituksen työvoimapoliittisesta koulutuksesta nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaksi Helsingissä! Tottakai täytin hakemuksen! Odotin kuumeisena kutsua soveltuvuuskokeisiin! Hakijoita oli yli 300, heistä 80 kutsuttiin haastatteluun, ja olin yksi heistä. Sitten taas odotettiin tietoa, pääsenkö mukaan koulutuksen kartoitusjaksolle. Kyllä pääsin, olin yksi niistä 30 ketkä valittiin. Kaksi viikkoa koulua, ja taas piti jännittää kun kartoitusjakso loppui ja 10 meistä tiputettiin pois. Tuolloin opettajani sanoi miulle, että heille on ollut haastattelusta asti selvää, että mie jatkan kartoitusjaksolta loppuun asti. Niimpä muutin Hyvinkäältä Helsinkiin.

En tietenkään osannut sanoa, minne haluan suuntautua tai mitä työtä tahtoisin tehdä koulun jälkeen. Onneksi työharjoittelut oli keksitty. Kävin harjoitteluissa perhekodissa, maahanmuuttajien koulutuskeskuksessa ja iltapäiväkerhossa. Opiskeluiden loppupuolella alkoi tuntumaan, että vanha suola janottaa ja kaipaan Tamperetta. Aloin siis katselemaan asuntoja. Koulutuksessa kanssani oi pirtsakka punapää Tampereelta, ystävystyimme ja hän auttoi asunnon etsimisessä. 

Ja niin palasin Tampereelle! Sain töitä iltapäiväkerhosta. Olin innoissani!!! Kausi meni hurjaa vauhtia ja kesä häämötti, työttömänä toki koska eihän iltapäiväkerhoa ole kesällä. Tokaisin samaiselle punapäälle vitsillä että etippä miulle kesäks töitä. Punapää sanoi, että Matrocksilla tarvittais kyllä avustajia. Niimpä alkoi sähköpostin vaihto Pomosmiähen kanssa, kutsu haastatteluun tuli ja sitten ehdoteltiinkin jo yhteistyötä.

Vuoden tein avustajan töitä kakkoshommana, olin vielä yhden täyden kauden ilttiksessä, mutta sitten alkoi tuntua että ehkä se ilttis ei olekaan minua varten. Kesäkuussa 2019 jätin iltapäiväkerhon ja otin Matrocksin extra-avustajan roolin kokopäiväiseksi, enkä ole katunut päivääkään! Tämä työ antaa uskomattoman paljon, mutta ottaakin myös. Mikään työ tuskin on helppoa, ei tämäkään. Mutta voi että, mie niin rakastan työtäni! Ja Matrocksia!